Opintoasteet Suomessa – koulua läpi lapsuuden ja nuoruuden

Vaikka Suomessa koulu aloitetaan verrattain myöhään, värittää koulu kuitenkin lapsen matkaa nuoreksi ja siitä eteen päin aina aikuiseksi saakka. Koulu on osa jokaisen elämää, kunnes päästään siihen pisteeseen saakka, että on aika aloittaa työskentely. Silloin koulun penkiltä päästään suoraan työelämän makuun.

1

Ensimmäinen taso: esiopetus (1 vuosi)

pakollinen

Vaikka suurin osa lapsista varmaan käytännössä käy myös päiväkotia vanhempien työkiireistä johtuen ja sosiaalistuakseen, alkaa lapsen varsinainen koulutaipale vasta silloin, kun mennään esikouluun. Eskari on edelleen melko leikkimielinen oppilaitos, mutta leikkien lomassa myös oppimisella on täällä suuri painoarvo. Esikoulun tarkoitus on valmistaa lasta tulevalle opintaipaleelle alakouluun, ja täällä moni oppii muun muassa kirjoittamaan ja tavuttamaan.

Esikoulu sijaitsee usein päiväkodin yhteydessä, joten siirtyminen sinne on lapselle melko saumatonta. Jännittävin osa on vasta edessä: kohta mennään oikeaan kouluun.

2

Toinen taso: peruskoulu (luokat 1-9)

pakollinen

Vaikka peruskoulun alussa on leikillä vielä suuri painoarvo, on peruskoulu loppujen lopuksi pitkä aika, ja tämän oppiasteen aikana lapsi kehittyy leikki-ikäisestä kapinoivaksi nuoreksi.

Ala-aste (luokat 1-6)

Esikoululainen on saattanut kuulla kauhutarinoita ala-asteesta. Siellä voi joutua vaikkapa seisomaan nurkkaan tai saada jälki-istuntoa! Tai opettaja voi löydä karttakepillä näpeille! Todellisuus on mummojen kauhutarinoista huolimatta nykyään ihan toista. Ala-asteen alussa leikillä on vielä suuri rooli oppimisessa. Pieni oppilas saa aloittaa käytännössä puhtaalta pöydältä, kun lukemaan ja kirjoittamaankin pitäisi oppia. Tässä oppilaitoksessa on peräti kuusi ikäluokkaa, mikä tarkoittaa oppilaiden suurta ikähaarukkaa aina vaahtosammuttimen mittaisista natiaisista ylä-astekypsiin varhaisteineihin. Ala-asteen aikana oppilas kypsyy pikku hiljaa, ja täällä hän oppii käytännössä kaikki perusasiat. Lapselle kaikki hänen oppimansa on uutta: matematiikassa lasketaan pinta-aloja, historian tunneilla opitaan kaikki esihistoriasta maailmansotiin, biologiassa kuunnellaan silmät lautasen kokoisena miten ihminen lisääntyy ja englannin tunnilla opitaan täysin uusi kieli. Ala-asteen lopulla monelle koittaa murrosiän paikka, ja muutokset saattavat hämmentää. Kutosluokkalainen on usein erittäin valmis seuraavaan koitokseen: tervetuloa yläaste ja draamantäyteiset teinivuodet!

Yläaste (luokat 7-9)

Taakse jää lapsuus, kun kapinallinen esiteini astuu täysin uuteen maailman: yläasteelle! Vastikään ala-asteelta vapautunut seiskaluokkalainen ja kaiken kokenut ysiluokkalainen ovat kuin yö ja päivä. Tämän oppilaitoksen opettajat saavat varmasti osansa kapinasta. Ylä-asteella kerrataan monia ala-asteen asioita, joskin niitä vaikeutetaan asteittain ja kerrotaan paljon uutta, mikä olisi ollut ala-astelaiselle liikaa. Myös oppiaineiden kirjo laajenee. Yläasteella opiskelijalle tulee vastaan myös täysin uusi aineiden lajityyppi: valinnaisaineet. Laajasta valikoimasta saa valita itselleen mieluisimmat aineet. Mitä ihmettä! Tämän kaiken on tarkoitus valmentaa oppilasta kohti tulevaa, itsenäisempää opiskelijaelämää. Pakollinen opintotaival päättyy tähän.

3

Kolmas taso: lukiokoulutus tai ammatillinen koulutus (3 vuotta)

vapaaehtoinen

Kun pakollisesta osasta on selvitty, lähtee moni omille teilleen. Joitakin yläasteaikaisia tuttavia ei välttämättä näe enää koskaan, sillä jokaisen opintopolku on erilainen. Nyt oppilaasta tulee virallisesti opiskelija, kun saa oman valintansa mukaan mennä ammattipätevyyden antavaan ammattikouluun tai yliopistoon valmentavaan lukioon. Näissä laitoksissa on pahimmasta teinikriisistä usein päästy yli, ja monella on opiskelussa aivan uusi motivaatio ja horisontissa häämöttävät tulevaisuudensuunnitelmat. Tämä oppilaitos valmistaa epävarmoista nuorista kypsiä aikuisia. Nykyään opintojen osana on suuressa mittakaavassa myös sähköisyys ja tietokoneet (joilla voi klikata itsensä vaikkapa www.sambla.fi-sivustolle). Toisen asteen koulutuksessa joutuu ensimmäistä kertaa myös kustantamaan välineensä itse. Aikuisuus, täältä tullaan!

4

Neljäs taso: yliopistokoulutus tai ammatillinen korkeakoulutus (yleensä 3-5 vuotta)

vapaaehtoinen

Viimeistään lukion tai amiksen jälkeen jokainen hajautuu omalle tielleen ja kohti aikuisuutta. Mutta ennen sitä: villi opiskelijaelämä!