Ammatillinen koulutus uudistuu kuluvana vuonna 2018. Uusi laki tulee lisäämään koulutuksen järjestäjän suuntaa ja vapautta järjestää tarvittavaa koulutusta kaikille työvoimaa tarvitseville aloille. Ammatillisen koulutuksen reformia käytetään muun muassa koulutustarjonnan lisäämiseen. Uudistus tuo tullessaan myös opiskelijoille enemmän joustavuutta opintojen valitsemiseen ja suorittamiseen. Koulutukseen hakeutumisessa jousto kasvaa, sillä käyttöön tulee jatkuva haku oppilaitokseen ympäri vuoden. Jatkuva haku on jo käytössä, mutta sitä uudistetaan niin, että opiskelijoita pääsee opiskelemaan sen kautta enemmän kuin perinteisessä yhteishaussa. Uudistuksessa tulevat kysymykseen siis kaikki tutkintoa suorittavat opiskelijat. Kaikille peruskoulunsa päättäville ja muille ilman toisen asteen tutkintoa oleville, koulutukseen hakeutuminen tapahtuu edelleen yhteishaun kautta. Oppisopimuskoulutukseen uudistus vaikuttaa niin, että perinteisen oppisopimuksen rinnalle astuu koulutussopimus. Käytännössä koulutussopimuksen avulla opiskelevalle henkilölle ei makseta koulutusaikana palkkaa, vaan työnantaja pääsee näkemään, minkälaista tuleva tarjonta alalle on. Opiskelu voi olla monimuotoista, eli käytännössä se tapahtuu työpaikoilla, sekä niin oppilaitosten oppimisympäristöissä, kuin myös digitaalisissa oppimisympäristöissä.
Osaamisen arvioinnista vastaavat työelämän asiantuntijat ja opettajat yhdessä
Oppi- ja koulutussopimuksella hankittu osaaminen laitetaan toteen käytännön työtilanteissa. Opettajat ja työelämän asiantuntijat arvioivat käytännön sujuvuutta. Kyseiseen koulutukseen voi hakea ja päästä aina silloin, kun siihen on akuuttia tarvetta. Hyvä keino työelämän murrokseen vastaamisessa on työelämälähtöisten opiskelutapojen lisääminen. Uusi rahoitusmalli parantaa koulutuksen laatua. Tavoitteena on, että koulutuksen keskeyttäminen vähenee ja aiemmin hankittu osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaammin. Uuden koulutusmallin etuihin kuuluu myös, että koulutuksen järjestäjät lisääntyvät uusien järjestämislupien myötä. Näihin päiviin asti noin 97 prosenttia koulutuksen järjestäjille myönnetystä rahoituksesta on aina perustunut opiskelijamäärään. Rahoitukseen on myös sisältynyt eräänlainen tuloksellisuusosuus. Uuden lain tultua voimaan opiskelijamäärän painoarvo on pudonnut noin 50 prosenttiin ja tutkintojen ja niihin kuuluvien osien suorittaminen tuottaa aktiivista työvoimaa ja innokkaita jatko-opiskelijoita aina korkeakouluopintoihin asti. Työmarkkinoiden haasteena on ikäluokkien pieneneminen ja monilla työssäkäyntialueilla osaavan työvoiman jatkuva puuttuminen. Uuden opiskelumallin tavoitteena on siis työllisyyden lisääminen, varsinkin niillä aloilla ja alueilla, joissa ammattitaitoista työvoimaa eniten tarvitaan. Koulutuksen järjestäjät haluavat luonnollisesti, että oman alueen yritykset pärjäävät yritysten välillä olevassa kovassa kilpailussa ja samalla yritysten kilpailukyky markkinoilla kasvaa. Voidaankin tiivistetysti sanoa, että ammatillinen koulutus tuottaa osaavaa työvoimaa niin yrittäjinä kuin työntekijöinäkin kaikenkokoisille yrityksille.
Ammatillinen aikuiskoulutus tuo osaavaa työvoimaa yritysten käyttöön
Erityisesti Lapin alueella työelämän haasteena on ikäluokkien jatkuva pienentyminen. Alueen ammatillisessa oppilaitoksessa Lappiassa aiotaan opiskelijoiden määrää kompensoida lisäämällä näkyvästi aikuisopiskelijoiden määrää. Tavoitteena on myös reagoida nopeasti työelämän akuutteihin tarpeisiin, eli oppilaitokset tuottavat osaavaa työvoimaa alueen yritysten palvelukseen. Lapissa työmarkkinat houkuttelevat ammattitaitoisia työntekijöitä myös kauempaa Lappiin töihin, asumaan ja yrittämään. Lapin lumo eli henkeäsalpaavat maisemat palkitsevat alueelle muuttavan ja erityisenä valttina ovat Ruotsin ja Norjan läheisyys. Lappiin on ennakoitu olevan tulossa myös keski-ikäisiä paluumuuttajia, jotka aikanaan muuttivat työn perässä etelään. Kyseisillä ihmisillä on vielä työvuosia reilusti jäljellä ja aikaa kouluttautua vaikka uuteen ammattiin. Ammatillinen koulutus uudistuu koko ajan ja nykyajan haasteita täynnä olevassa työelämässä ammattitaitoa tarvitaan kaikkialla työelämässä. Suomen vaihtelevassa ilmastossa tarvitaan myös monenlaisia kenkiä, jota voi ostaa kätevästi netistä. Verkossa valikoima on valtava ja niin ikään ruotsalainen kenkämerkki on kasvattanut koko ajan suosiotaan, sillä myös vagabond on uudistunut ajan mittaan entistä houkuttelevammaksi brändiksi. Houkuttelevaa ja todella kannattavaa on myös aina ammattitaitoon tähtäävä tai sitä ylläpitävä laadukas koulutus.